"On hyvä kylvää siemeniä, vaikkei tietäisi, mitä niistä kasvaa." Linda Liukas

torstai 8. kesäkuuta 2017

Tulppaanit kukassa

Juuri tämä aika on mielestäni vuoden parasta aikaa. Koko ihana kesä on vielä edessä, mutta kasvit ovat lähteneet jo vauhdilla kasvuun. Parhaita hetkiä on iltaiset vaeltelut puutarhassa. 


Tällä hetkellä kukintavuorossa ovat tulppaanit. Niitä olen laittanut pitkään penkkiin sisäänkäynnin viereen. 


Innokkaana vuoroaan odottaa ukkolaukat samassa penkissä.


Tämä on vanha kukkapenkki, jossa kasvoi ennestään keltapäivänliljaa ja iiristä, penkki oli jo niin täyteen kasvanut, että kaivoin sen viime kesänä ylös ja jaoin taimia ja istutin ne uudelleen. Tuo kukkapenkin möyhintä oli näköjään unikkojen mieleen, sillä tänä kesänä koko penkin reunukset oli täynnä näitä karvaisia kavereita. Alkukeväästä ehdin jo nyppäistä muutaman pois, kun luulin ohdakkeeksi, mutta onneksi näitä vielä riittää. 


Saman penkin päähän olin toissakesänä istuttanut kaksi pionia, joista toisessa huomasin ilokseni olevan nuppuja! Viime kesänä ne eivät vielä kukkineet. Penkin uudistamisen yhteydessä myös penkin toinen pää sai kaksi pionia tasapainon vuoksi, niistä on varmaan turha odottaa kukintaa tälle kesälle. Puutarhanhoito ei ole kärsimättömän hommaa, mutta hyväähän kannattaa tunnetusti odottaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti